Näillä sivuilla pohtin poliittisen vaikuttamiseni motiiveja ja teemoja, jotka itselleni ovat tärkeitä.

On monta tapaa tulla politiikkaan. Nuorena innostutaan aatteista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.  Vanhempana nousee halu puuttua todellisiin epäkohtiin. Itse olen kokenut molemmat vaiheet. Kuulun 1970-luvun nuorisosukupolveen, jolle osallistuminen oli itseisarvo. Olen kylmän sodan ja Kekkosen ajan nuori ja demokraattisilla tunnuksilla varustettu teinikunta-aktiivi.

Opiskeluvuosina olin puoluepoliittisesti sitoutumaton osakuntalainen. Nuorena tutkijana omaksuin kaupunki-intellektuellin identiteetin ja sitouduin vahvasti vain "yliopistopuolueeseen" edistämään tieteen, kriittisen ajattelun, akateemisten perinteiden, henkisten ja kulttuuristen arvojen paikkaa yhteiskunnassa. Niihin uskon edelleen. Ne ovat olennainen osa identiteettiäni.

helsinki09.jpg

Puoluevastaisuuteni on vuosien saatossa lieventynyt. Tutkijana ja kansalaisena haluan, että suomalainen yhteiskunta nojautuu parlamentarismiin ja puolueisiin kansanliikkeinä. Omaa puoluetta ei kannata perustaa. Tahdon elvyttää yhteyden yliopiston ja poliittisen päätöksenteon välille. Olen perustellut helsinkiläisille ystävilleni ehdokkaaksi asettumistani seuraavasti: "Nyt 2000-luvulla oli fiilis hypätä kyytiin. Arvaan, että valintani herättää keskustelua. Mutta eikö politiikka ole parhaimmillaan sitä, keskustelua! Että asioita arvotetaan uudella tavalla ja uusista lähtökohdista."

Koen edustavani uudenlaista elämänmuotoa, jossa urbaani arki ja vapaa-aikaa mökillä yhdistyvät luontevasti. Minulle on tärkeää, että eheä Suomi tänään ja tulevaisuudessa vaikuttaa Euroopassa, arvostaa tieto- ja taitopääomansa sekä panostaa kulttuuriin jatkossakin.

Kuvat tällä ja seuraavilla sivuilla ovat perhealbumista, ja puolisoni isoisän "morfar" Gunnar Lönnqvistin ottamia vuosina 1914-1918.